*

Pekka Linnainen Estofennian kirjeenvaihtaja – näkökulmia Suomeen, Viroon ja väliin toinen toisiinsa

Suomenkielinen Maamme-laulu 150 vuotta!

  • Runoilijan luvan saanut suomennos. Ensimmäinen osa. Ensimmäinen vihko. J. Krohn'in kustannuksella 1867
    Runoilijan luvan saanut suomennos. Ensimmäinen osa. Ensimmäinen vihko. J. Krohn'in kustannuksella 1867
  • Maamme vuoden 1867 runovihkossa
    Maamme vuoden 1867 runovihkossa
  • Paavo Cajanderin korjausyritys 1889
    Paavo Cajanderin korjausyritys 1889
  • Valtioneuvoston kanslia 11.5.2017
    Valtioneuvoston kanslia 11.5.2017
  • Kirjallinen Kuukauslehti 1867
    Kirjallinen Kuukauslehti 1867

Lauantaina on jälleen Maamme-laulun juhlapäivä. Johan Ludvig Runebergin Vårt land -runo laulettiin ensi kerran Fredrik Paciuksen sävellyksenä 13. toukokuuta 1848, silloin tosin vain ruotsiksi. Suomenkieliset säkeet ”Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, soi sana kultainen!” odotuttivat vuoteen 1867. Siitä on nyt 150 vuotta, joten meillä suomalaisilla on erityistä syytä juhlia Maamme-laulua. Riemujuhla saattaa tosin jäädä itsenäisyyttä juhlivien kansalaisten varaan. Suomi100-tasavalta ei tunnu lauluun yhtyvän.

Maamme-laulussa on yksitoista säkeistöä, mutta käytännössä hymninä laulamme vain ensimmäistä ja viimeistä. Nykymuotoisina nämä julkaistiin vuonna 1867 runovihkossa, joka oli osa Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäistä kokonaissuomennosta. Sitä työsti tiiviissä yhteistyössä ”viiden vänrikin” runoilijaryhmä: Bernhard Fredrik Godenhjelm, Julius Krohn (kirjailijanimi Suonio), Aleksanteri Rahkonen, Kaarlo Slöör (Santala) ja Antti Törneroos (Tuokko).

Viisikon kirkkain idea on niin ilmiselvä ja niin välttämätön, että me nykysuomalaiset taidamme luulla senkin olevan lähtöisin Runebergiltä. He toivat mukaan isänmaan nimen ja vieläpä runon ensi riville. Suomeksi maa on selvästi Suomi, eikä ”Maamme, maamme, isänmaamme”. Poliittiset olot olivat toiset. Matti Klinge on kuvannut, kuinka Floran kevätjuhla ja luontoa romatisoiva laulu olivat itse asiassa ylioppilaiden kumousmielen kanavointia.

Hymnisäkeistöjen käännös ei ollut ensimmäinen, mutta juuri se, joka vakiintui arkeemme ja juhlaamme. Vårt land -runon käännöstyö alkoi tavallaan heti Kumtähden kentältä.

Lea Laitinen esitteli Virittäjä-lehdessä vuonna 2008 mielenkiintoisen kokoelman eri versioista. Käännöstyö jatkui vuoden 1867 jälkeen, vaikkakin kansallislaulumme osalta se jäi turhaksi – ponnekkaasta, kansakouluihin ulottuneesta yrityksestä huolimatta.

Vuonna 1889 Kansanvalistusseura julkaisi Vänrikki Stoolin tarinoista uuden suomennoksen, joka toimitti Paavo Cajander. Maamme-laulun alkusäkeen hän korjasi muotoon: ”Maa, isänmaamme, Suomenmaa”. Näillä sanoilla se sisältyi toistakymmentä vuotta myös kirjan koulupainoksiin. Voidaan sanoa, että Cajander laulettiin suohon. Hän taipui vuonna 1901 ja palautti myös ”Cajanderin käännöksissä” ensimmäisen ja viimeisen säkeistön meille tuttuun vuoden 1867 muotoon. Stoolin suomennos jäi kuitenkin kokonaan hänen nimiinsä ja ilmeisesti sen myötä myös laulukirjoihin pesiytyi merkintä ”Cajander 1889”. Niin tuli Suomi opetetuksi.

Ensimmäisestä painoksesta tuota merkintää on muuten turha hakea – tai kymmenestä ensimmäisestä. Kustantaja ei alkuaan merkinnyt Paavo Cajanderia suomentajaksi. Vasta vuoden 1899 yhdestoista painos kaikkine runoineen jäi hänen nimiinsä.

Nolostuttavalla arvovallalla tätä tunnettua virhettä ylläpitää myös Valtioneuvoston kanslian Suomi100-sihteeristö, jonka kansallisten tunnusmerkkien esittelysivu kertoo: ”Paavo Cajander suomensi Stoolin tarinat vuonna 1889. Nykyisin Maamme-lauluna lauletaan runon ensimmäinen ja viimeinen säkeistö Cajanderin suomennoksen mukaan.” Sama on todettu myös ruotsiksi ja englanniksi.

Olen muutaman kerran virheestä kanslialle kirjoittanut, mutta sieltä ei sanaa vastata. Lopulta sain maaliskuussa Mainostoimisto SEKiltä, jolle valtioneuvosto on ilmeisesti Suomi100-viestinnän ulkoistanut, lupauksen: ”Selvitämme tätä havaitsemaanne yksityiskohtaa ja korjaamme mahdolliset virheet sisällössä.” Selvitys jatkunee?

Ei tästä sen enempää. Mieluummin juhlin yksin kuin 550 valtionkanslistin kuorossa. Niinpä lauantaina sytytän kynttilän neljän runovänrikin viimeiselle leposijalle. ”Miks leivo lennät Suomehen”-laulun kirjoittajana tunnetun ja jo vuonna 1865 oman suomennnoksensa Maamme-laulusta tehneen Aleksanteri Rahkosen hauta jäi luovutettuun Viipuriin. Hänen kumppaninsa lepäävät Hietaniemessä, kuten myös Fredrik Pacius ja Paavo Cajander, hekin Floran päivänä kynttilänsä ansainneet.

”Kunnia tästä isänmaanmielisestä työstä on tuleva viidelle miehelle, jotka ovat yhdistäneet voimiansa saadaksensa nämät kalliit hedelmät kielen nykyistä kantaa myöten miten mahdollista täydelliseen muotoon. Nämä viisi miestä ovat J. Krohn, K. Slöör, B.F. Godenhjelm, A. Törneroos ja A. Rahkonen."

Näin ennusti Kirjallinen Kuukauslehti huhtikuussa vuonna 1867. Toivottavaa on, että kustantamot täyttävät ennustuksen uusissa laulu- ja nuottikirjoissaan nyt 150 vuotta myöhemmin.

Hyvää Maamme Suomen juhlavuotta, suomalaiset!


Lähteitä ja lisätietoa:

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Samoihin aikoihin Saksassa ylioppilaat esittivät kuorolauluna eri puolilla ensimmäisen kerran mahtipontisesti Saksan kansallismielisyyttä pönkittävää laulua "Deutschland Deutschland über alles". Tavoitteena oli yhtenäisen kansallisvaltion perustaminen ja tunnelma oli todella vallankumouksellinen.

Tuo suomalaisten ylioppilaiden kansllismielinen liiekhdintä ammensi siis kasvualustansa kansainväliseltä areenalta, mitä vielä korosti se, että Vårt Landin säveltäjäksi valittiin Fredrik Pacius.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kiintoisa huomio alustajalta. Palautetaan ihmeessä viisikon kunnia. Toinen seikka on, että vuoden 1889 versio vastaisi nykyajan kieli- ja rytmitajua paremmin kuin tämä vakiintunut.

Käyttäjän JairiPalonen kuva
Jairi Palonen

Ollaan vielä Ruotsin kelen vallan alla !

Suomen perustuslain heikkous onkin sen yksityiskohtaisuus, joka ei kestä nopeasti muuttuvaa maailmaa. Suomen perustuslaki ei kestä aikaa ja ajassa muuttuvia yhteiskunnan toimintatapoja. Perustuslakia on käytetty ja käytetään vallan välineenä omien poliittisten päämäärien ajamiseen, ei perustuslain alkuperäisiin tarkoituksiin kansallisen oikeusjärjestyksen toteuttajana ja perusoikeuksien takaajana, sekä kansallisen edun takaajana suomalaisessa yhteiskunnass.

Vaikka perustuslaissa on kaksi kansalliskieltä, niin nämä kaksi kansalliskieltä ovat riidelleet vuosikymmeniä, ja "pakkoruotsi" jota vastustaa noin 80%, samoin EK-elinkeinoelämä sekä opiskelijajärjestöt .Samoin olemme kansaivälisesti pahasti jäljessä muissa tärkeimmissä kaupallisissa kieleissä

"Kysymys onko tämä"pakkoruotsi" kansallinen etu, vai "puolueen" vallankäyttöä, ajaakseen omia etujaan. . Miten kummassa tällaisen epänormaalin, tukahduttavan ilmapiirin voi ylipäänsä muuttaa, ellei poliitikoilla itsellään ole selkärankaa lähteä murtamaan luutuneita tapoja

Toimituksen poiminnat